perjantai 12. huhtikuuta 2013

Hidasta, mutta sujuu kuitenkin

Kirjoittaminen sujuu ihan hyvin, mutta se on hirveän hidasta, koska oli vaikeuksia keksiä lisää asiaa siihen lukuun. Pakotin ne sanat itsestäni siihen tekstitiedostoon eikä se kuulosta niin väkinäiseltä vaikka ne sanat tulivatkin väkisin. Nyt loppu on helppo, koska olen suunnitellut lopun hyvin.
Fantasiatarina 3:n 16. luku on melkein lopussa. Enää täytyy muutama rivi kirjoittaa ja se luku on kirjoitettu. Sitten pääsen jännittävän luvun kimppuun. Uskoisin, että siitä tulee onnistunut ja siinä voisikin tulla flow, kun sitä kirjoitan, koska se on helppo aihe.

Mutta oikeasti, tämä viikko on ollut raskas, joten ehkä sen takia kirjoittaminenkin takkuaa. Ihmettelen, että miten te jotka osallistuitte Camp Nanoon, pystytte suoltamaan tekstiä ihan hirveästi viikon aikana. Minusta en saa sanoja irti millään. Mutta musiikkia olen kuunnellut, niin kai se vähän auttoi kirjoittamisessa.
Ja on ollut kiva kuunnella niitä kivoja remixejä, joita olen nyt pari päivää kuunnellut.

Jos täällä maalla (AIVAN OLEMME TAAS TÄÄLLÄ!) pystyisi kirjoittamaan rauhassa, enkä miettisi mitään muuta, kuin kirjoittamista.
Hyvältä vaikuttaa ainakin tällä hetkellä. Luulisin että huomenna kirjoittaminen on huomattavasti helpompaa. Nyt kun minun veljelläni on toinen kone, niin voin olla tällä omalla koneella niin paljon, kuin haluan. :)
Aion muuten nukkua pitkään tänä viikonloppuna. Nimittäin sitä minä tarvitsen. Minulla on ollut niiiiiiin raskas viikko oikeesti. Viimeksi oli näin raskas viikko silloin, kun suoritin sen hygieniapassitestin. Paitsi, että en ollut näin väsynyt silloin!
Otin sen Houkutus inspiraatiovihkoni mukaan. Hyvä, että se on pieni, nimittäin huomasin että tosiaan on kivempi kantaa sitä mukana, kuin sitä isoa vaaleanpunaista inspiraatiovihkoa. Vaikka on siinä isossa inspiraatiovihossa ne hyvät puolensa. Siihen saa paljon tekstiä! :D
Mutta siis huomenna taidan jatkaa kirjoittamista. Tai sitten tänään, jos jaksan ja ehdin. Mutta katsotaan nyt sitten. :D

2 kommenttia:

  1. Nanossa pystyy suoltamaan paljon tekstiä niin, että ei pysähdy ajattelemaan, onko teksti järkevää. Sitä voi sitten myöhemmin campin jälkeen korjailla. :) Pääasia on saada kirjoitettua. Minulla on Campin suhteen nyt sikäli onnellinen tilanne, että kirjoitan sitä yhdessä Deen kanssa, joten minun ei tarvitse kirjoittaa kuin joka toinen päivä. "Oikeassa" nanossa pitää kirjoittaa yksin 50 000 sanaa, tässä campissa saa myös valita, kuinka pitkän tai lyhyen tekstin kirjoittaa kuukauden aikana.

    Tsemppiä kirjoittamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, no sittenhän tuo on ihan helppoa. Ei ajattele liikaa, niin homma luistaa;)

      kiitos tsempeistä! :)

      Poista