sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ajatuksia blokista

Kaikkihan tietävät miten inhottava kuukausi huhtikuu oli. Minä jäin vielä miettimään blokkiani pidemmäksi aikaa. Hei nyt on toukokuu ja minä ajattelen tällaisia! No pakko tämäkin postaus on kirjoitettava, kun kerran tuli mieleen kertoa teille ajatuksiani blokista.

Huomasin vanhoista postauksistani, ettei minulla mitenkään hyvin mennyt maaliskuussakaan. Ai niin, se johtui siitä että minulla oli stressiä. Oli varmaan myös huhtikuussa, koska mikään ei sujunut. Tai sitten olin niin väsynyt ja syönyt huonosti ja ajatukset olivat liikaa töissä. Mutta ainakin maaliskuu oli vähän parempi kuin huhtikuu. Kirjoittamisen suhteen siis.

Sitten vielä se, että miten minä suhtauduin blokkiin tällä kertaa. Maaliskuussa oli kylliksi kaikkea muuta, mikä vei ajatukset pois blokista. Zumba ja leipominen, niin kuin maaliskuun postauksista voi lukea. En  nyt linkitä niitä tähän, koska en vaan voi. Tai osaa :D
Mutta kuitenkin. Silloin otin asian ihan rennosti ja minulta kysyttiinkin silloin, että miksen ole epätoivoinen sen suhteen. Silloinhan rupesin itsekin miettimään sitä. Silloin vähän ajan kuluttua taisin löytää siihen tämän vastauksen: oli niin paljon muuta tekemistä. Eikös se hygieniapassin suorittaminen ollut maaliskuussa? Tais olla. Ja se meni hyvin kaikesta stressaamisesta huolimatta. Taisin olla silloinkin aika pessimistinen kun huomasin miten paljon virheitä minulle tuli siihen tehtäväpinkkaan. Ja se tehtäväpinkan näkeminenkin sai minut melkein itkemään :D Kun ei vaan olisi huvittanut tehdä niitä.
Mutta sitten kun sain sen varsinaisen harjoituspaperin missä oli ne 40 kysymystä, se meni käsittämättömän hyvin. Ja sitten vielä se varsinainen testi. Sekin meni ensiyrittämällä. Ei se stressaaminen ja monet harjoituskerrat olleet turhia. Vaikka tuntuikin siltä, etten minä tule selviämään tästä kaikki on niin huonosti ja nyyh, nyyh. Mutta hyvin siitä selvittiin. Olen vieläkin todella iloinen siitä saavutuksesta. Olen paljonkin miettinyt sitä epätoivoa mitä tunsin silloin maaliskuussa. Olin todella pessimistinen silloin osaamiseni suhteen. Jos olisin voinut olla varma osaamisestani, niin stressikin olisi varmasti ollut vähäisempi.

Mutta tämä blokki. Maaliskuussa otin asian rauhallisesti. Ja nyt huhtikuussa se oli aivan kamalaa kun mikään ei sujunut. Varmaan halusin niin kovasti huhtikuussa saada kässärin valmiiksi. Tai sitten yritin saada arjesta normaalimpaa, kun se tilanne oli silloin outo. En ole tottunut puoli seitsemältä heräämään. Ja sitten vielä tämä univelka. Se oli aivan kamalaa. Mutta työt meni kaikesta huolimatta ihan hyvin huhtikuussa, vaikka jännitinkin muutamaa asiaa. Hyvin ne jännittämäni asiat menivät kaikesta huolimatta.
Joo se työ oli se asia mikä vei ajatukseni ihan muualle kuin kirjoittamiseen. Ärsytti kun en pystynyt keskittymään mihinkään. Varsinkaan ensimmäisellä viikolla. Varmaan osa syy oli silloin se väsymys. Heti ensimmäisellä viikolla huomasi, että olin todella, todella väsynyt. Mutta siitäkin ollaan selvitty. Nykyään en ole enää niin väsynyt. Mutta saas nähdä mitä viimeisellä viikolla käy. Nimittäin ensviikko on viimeinen viikko jolloin olen siellä töissä. Keskiviikkona on viimeinen päivä töissä. Sitten sen viikon jälkeen arki normalisoituu kokonaan. Olen aika helpottunut, että saan taas herätä seitsemältä ja kiirehtiä bussiin:D Mutta vaikka tykkäsinkin olla töissä, on silti ihana mennä kouluun.

Tulipas pitkä postaus, vaikka luulin kirjoittavani lyhyesti :D

2 kommenttia:

  1. Ihan varmasti työt ja stressi ja tuollaiset vaikuttaa. Tai jos nukkuu huonosti. Mutta onneksi ei ole pakko kirjoittaa, jos se ei suju.

    Itsekin kyllä välillä turhaudun, kun tekstiä ei synny ja haluaisin edetä, mutta toisaalta.. miksi on niin kiire? Jos on muuta tekemistä, niin hyvin voi jättää kirjoittamisen hetkeksi ja nauttia muista jutuista. Inspiraatio iskee odottamattomissa paikoissa.

    Onnea muuten hygieniapassista ja töiden tulevasta lopusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne vaikuttaa. Ja todellakin olen nukkunut huonosti.

      Niin miksi minulla on sellainen kiire? Enhän minä ole pitkään aikaan tarjoamassa fantasiatarina 3:sta kustantamoille, kun fantasiatarinakaan ei ole saanut muuta kuin yhden hylsyn.

      Miksi en sitten nauti muista jutuista? Jotenkin muut jutut eivät kiinnosta minua juuri nyt. Kun pitäisi vain kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Mutta hei, mitä minä sitten teen, kun pidän sen tauon kirjoittamisesta. Tänään luultavasti saan fantasiatarina 3:n valmiiksi. Mitä sen jälkeen? Pidän tauon, mutta miten pitkä siitä tulee ja mitä teen sen ajan? Luen? Katson elokuvia? Mutta viekö se minun ajatukseni tarpeeksi muualle. Siitä en voi olla varma ennen kuin kokeilen.

      Kiitos onnitteluista Lila! :)

      Poista