tiistai 8. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa asiaa blogin puolelle

Nyt olen taas palannut tänne kirjoittelemaan pienen tauon jälkeen. Tässä on ollut paljon kaikenlaista, ettei editointia ole ehtinyt edes ajatella. Olen kyllä aika laiskanpuoleisesti lueskellut muiden kirjoittavien ihmisten blogeja. Vain vilkaissut ja sitten tehnyt ihan kaikkea muuta koneella.
Koulukin vie aikaa ja keskittymistä. Ja koulussa on edelleen yhtä kivaa, kuin aina ennenkin. Nyt kun ei ole enää sitä hirveää ahdistusta ja stressiä, niin kaikki on sielläkin mallillaan.
Mutta tänään sain itseni editoimaan, kun oli sen verran vapaata aikaa ja lueskelin oikein ajatuksen kanssa teidän muiden blogeja.
Editoiminen ei vieläkään oikein suju, mutta nyt pakotan itseni nyt edes lukemaan sen ja jos se ei riitä Gummerukselle, niin ei voi mitään. Minä en jaksa tämän kaiken muuttohässäkän keskellä keskittyä oikein mihinkään, muuta kuin muuttoon ja koulunkäyntiin.
Olen lueskellut kyllä vähän kirjoja, mutta vain vähän. Kun ei ole oikeastaan edes ollut aikaa siihen. Enkä nyt tiedä miten saisin itseni keskittymään editoimiseen. Harmittaa, jos kova työ menee hukkaan, kun 8. luvun jälkeen editoiminen on mennyt ihan päin sanonko mitä.
Ja kun tässä nyt on pakko saada jotain aikaiseksi. En tiedä yhtään mitä siitä oikeastaan pitäisi muuttaa enää. En oikeastaan ole varma, että onko se 16. luku edes hyvä vieläkään. Kun se tuntuu ihan hölmöltä, mutta kun en osaa muuttaa sitä!! Mikä minussa on vikana, kun editoiminen ei olekaan enää kivaa? No se on se keskittyminen tietenkin. Kun en keskity. :(
Pakko lähettää se kilpailutyö Gummerukselle. Oli kuinka paska tahansa se käsikirjoitus, minä lähetän sen.

3 kommenttia:

  1. Älä hätäile, vielä on aikaa! :) Minä tähtäsin editoidessani viime kuun loppuun, ja kuun loputtua huomasin, että eihän tässä vielä ollutkaan kiire. Nyt työ on oikeastaan valmis. Poistin ja kirjoitin uudestaan toiseksi viimeisen luvun, muutin sen ihan täysin, ja ainoastaan se nyt vähän jännittää, koska se ei ole käynyt kenelläkään koelukijalla, enkä ole editoinut sitä kuin oikeastaan kerran. Toisaalta siihen saatoin jo kirjoittaessa tehdä muutokset, joita olen tehnyt editointikierroksilla muualle. Esimerkiksi vaihdoin yhden henkilön nimen kokonaan. Ja saatoin saman tien kirjoittaessa kiinnittää huomiotani muihinkin tärkeisiin asioihin, kuten pilkkuvirheisiin, joita tekstissäni vilisee yleensä paljon ennen ihan viimeistä editointikertaa (ja varmasti sen jälkeenkin...).

    Jos sinua kaihertaa jokin tietty luku tai kohtaus, parasta on, että annat jonkun toisen lukea sen ja kuuntelet mitä mieltä hän siitä on. Tai sitten se, että keskityt kaikkeen muuhun, annat sen todellakin vain olla pari päivää, stressaamatta siitä. Et mieti kirjoittamista ollenkaan pariin päivään. Minulla auttaa myös se, että teen nukkumaan mennessäni ja esimerkiksi suihkussa tai bussissa ollessani eräänlaista mielikuvaharjoittelua. Näen kirjoittamani kohtauksen mielessäni ja mietin miten se luonnollisesti etenisi alkuasetelmasta. Jos mietelmäni poikkeaa siitä, mitä oikeastaan kirjoitin, muutan sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan koelukijat! Miten ehdin jo unohtaa kokonaan, että apua on tarjolla, kun on blogimaailmassa! Kiitos muistutuksesta, tässä on ollut kaikenlaista, että blogin etuisuudetkin unohtuvat! Kyselenpä muiltakin vielä, että haluaisivatko he vaikkapa vilkaista 8. lukua, 15. lukua ja 16. lukua. Koska ne ovat ne ongelmaluvut, joille en osaa tehdä MITÄÄN.
      Annoin käsikirjoituksen olla vähän aikaa, mutta se tauko saattoi näköjään olla liian lyhyt. Mutta aika alkaa pikkuhiljaa loppua kesken, kun eletään jo lokakuun 8. päivää...
      Stressaan nykyään ihan kaikkea. Tämä kirjoittaminen kun on sentään niin tärkeää minulle, että haluan olla tässä harrastuksessa hyvä. Jos en osaa piirtää hyvin, niin hauan osata kirjoittaa romaaneja.
      Hyvä, että kiinnität noihin pikkuvirheisiinkin huomiota. Kun minulla ei enää langat pysy käsissä, kun pitää tarkistella vaikka mitä asioita... pilkkuvirheitä, asiavirheitä, kirjoitusvirheitä, tarkistaa onko liikaa dialogia, lisätä kuvailua, jos kuvailua on liian vähän. Ja olen aika varma, että 8. luvussa on aivan liian vähän kuvailua, koska huomaahan sen siitä luvun pituudesta. Se on todella lyhyt.
      Mutta kyllä tästä selvitään. Täytyy viimein lähettää fantasiatarinan lukuja sille eräälle koelukijalle, jolle olen jo monta kuukautta sitten lupaillut lähettäväni tekstejäni...
      Mutta nyt ei ajatukset pysy kasassa enää, kun on hirveä kiire. Olen luvannut lähteä vielä tänä iltana kaverille, niin täytyy tästä lähteä. Mutta kiitos kommentistasi, tämä piristi tätä minun angstista mielentilaani. :)

      Poista
    2. Niin ja lähetän vielä tänä iltana sinulle 8. luvun, 15. luvun ja 16. luvun, jos on aikaa ja jos muistan ja jos edes jaksan. Mutta kuitenkin joskus lähetän sinulle ne luvut.

      Poista